Uuniporkkanat ja -palsternakka

Uunissa paahdettua porkkanaa ja palsternakkaa

Uunissa paahdettua porkkanaa ja palsternakkaa

Pidän kovasti uunijuureksista ja meillä niitä syödäänkin melko usein ja erilaisin variaatioin. Tällä kertaa pilkoin uunipellille porkkanaa ja palsternakkaa mainion manteliricottan kaveriksi. Ohjeesta tulee noin 3 annosta.

Tarvitset:

  • 500 g porkkanaa
  • 1 iso palsternakka
  • 0,25 dl + 0,25 dl rypsiöljyä
  • 2 tl rakuunaa
  • 0,5 tl mustapippuria
  • suolaa maun mukaan

Tee näin:

  1. Kuori ja pilko porkkanat ja palsternakka. Yhdistä kulhoon.
  2. Yhdistä öljy (0,25 dl) ja mausteet lukuunottamatta suolaa ja kaada juuresten sekaan. Sekoita. Kaada pienelle uunipellille tai uunivuokaan tasaiseksi kerrokseksi.
  3. Valuta juuresten päälle vielä noin 0,25 dl öljyä.
  4. Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia (paistoaika riippuu porkkana- ja palsternakkapalojen koosta).
  5. Ropsauta päälle vielä suolaa ja tarjoa vaikkapa manteliricottan kanssa.
Mainokset